Mikä ihmeen mäihämatkat?

Ota hatkat - Mäihämatkat!

Kohti ulappaa? Mäihämatkat sen mahdollistaa!

Painaako uupumus? Mäihämatkat on pelastus! 

What does Mäihämatkat means?

Me and my friend Jonssi were both in a situation than we needed to have new experiences into our lives. Not big and huge ones (we want them, but we can’t afford them), but small and surprising things that refreshes our mind and also the body. Through our small trips that we started to do to the local nature and culture destinations we learned to trust our intuition (and we also had a bit of a luck) that everything will go just fine. 

Mäihä (tuuri, munkki, säkä, flaksi, hyvä onni) = luck  

matka=travel 

so perhaps:  lucky travels or advantageous adventures?

Vad betyder Mäihämatkat?

Någon frågade från mig, att hur vågar jag åka

så långa resor med min gamla motorcykel, 

när det kan hända att den går sönder? 

Det var sant. Det har hänt och ganska ofta.

Jag måste tänka en stund. Vad svarar jag?

Då sagt jag bara att antigen jag åker eller inte. Det är så enkelt. 

Jag kan inte tänka på att vad händer om den går sönder…

Om jag stannar så tänker jag bara att jag inte vågade gå.

Och allt kan också gå bra! (nåja, fifty-sixty som Matti Nykänen sade).

Det är också så att varje gång nånting har hänt, berättelsen är bara annorlunda. 

Inte nånting som jag hade planerat men en berättelse ännu då.

Jag tänker att Mäihämatkat är en attityd. 

Ordet påstår att resan lyckas. Och så gör den…på något sätt… 

 

Aino Acté, salainen ranta ja Palma de Pyy

Maaliskuussa 2020 alkaneen koronakaaoksen aiheuttama sisällä kökkiminen alkoi kevään edetessä ja lämpötilan noustessa ahdistamaan. Onneksi ystävälläni Jonssilla oli samanlainen tarve päästä ulos ja uskallus  kohdata ihmisiä kuin minulla, joten lähdimme vähitellen "seikkailemaan". Ensin kävellen ja sitten kelien salliessa pyöräillen. Autoa ei meillä kummallakaan ole. 

Vi båda lever i hjärtat av Helsingfors, i Sörnäs, i Kurvi. Jag hade varit bort från hit nästan tio år, under sommartiderna. Nu visste jag att jag ska stanna i Helsingfors och jag var lite rädd för det. I mitt sommarhem hade jag en underbar trädgård vart jag kunde går bara att jag öppnade dörren från köket. Jag inte har ens balkong i min lägenhet här.  Hur kan jag hitta platser inom staden var jag kan fick liknande upplevelser än ja fick i min trädgård, skönhet och stillhet.

Jonssilla taas työ oli viimevuosina rajoittanut ajankäyttöä, joten vaeltelu ilman aikatauluja oli jäänyt vähiin. Koronasta johtunut lomautus antoi hänelle aikaa. Minulla sitä jo oli, kun ainoa kesätyöni oli vapaasti aikataulutettavissa.

Lyhyet retkemme toimivat niin hyvin, että päätimme ottaa kesälle muutaman isomman haasteen esim. telttailun jossakin lähialeella. Halusimme tulevaan kesään uusia kokemuksia ja paikkoja. Pienellä budjetilla ja mieluiten läheltä kotejamme. Avainsanat retkille osallistumiseen olivat uteliaisuus, kiireettömyys, rento asenne sekä mukautuminen vaihteleviin tilanteisiin ja yllätyksiin. Halusimme löytää paikkoja joihin ihmiset eivät suurin määrin vaella tai onnistuisimme menemään niihin silloin, kun on hiljaista. Arki oli ajankohtana puolellamme. Saatoimme ajoittaa reissut viikolle ja aamupäiviin. Toivoimme näkevämme Helsingistä muutakin kuin ne helposti tarjolla olevat, yleisesti tunnetut kohteet. Se vaatii hieman vaivannäköä, mutta kannattaa!

Jonssin ehdotuksesta lähdimme ensimmäiselle pidemmälle retkelle 15.6 kohti Herttoniemeä. Pyörillä Suvilahden ja Mustikkamaan kautta. Ensimmäinen etappi oli Herttoniemen kartano https://hertonasgard.fi/suomi/kotisivu/ jonka alueen kiersimme läpi. Näimme Myllyn ja ravintolan https://vanhamylly.fi/ ja löysimme viljellyt pellot. Kesän tyyneys ja rauha tuntui siellä uskomattomalta, kun olimme vain kivenheiton päässä vilkkaasta Linnanherrantiestä. Peltoja viljelee:

http://www.stadinpuutarhuri.fi/

 

Ajankohtaan nähden oli uskomattoman kuuma tai oikeastaan niin, että nykyisin

kesäkuu tuntuu olevan lämpötilallisesti kovin kylmä verrattuna lapsuuden kesäkuihin 70-80-luvuilla. Siksi peltoja, upeita vanhoja rakennuksia ja puita katsoessa tuli vahvoja muistoja ja tunnelmia sieltä. Ehkä vähän haikeuttakin... Haikeus kasvoi kartanon puistossa, jossa pidimme eväshetken. Kuinka upeaa olisi saada välähdys menneestä - ja kartanon kukoistuksen ajasta. Tähän mielentilaan toi lohdutusta se, että ehdimme vielä nähdä rippeet puiston upeasta Syreeniaidasta. Se on melkein vastaava kokemus, kuin Roihuvuoren Kirsikkapuiden kukinta. Tuoksu on parhaimmillaan huumaava.

The journey continued and our next destination was Aino Acté villa. It wasn’t that easy to find the way to that place even we used our navigators. We weren’t in a hurry, so we didn’t mind circling around in the nearby neighbourhood. Helsinki has so different kind of areas, so it is interesting to compare them. From our perspective, coming from Kurvi It was odd that such a beautiful area by the sea had quite common apartment buildings.

It was quiet around the villa when we finally found it. We got the opportunity to go around this beauty which has been neglected so long that damage has happened and some parts of the villa’s structure. That is unbelievable.

https://blogit.uniarts.fi/en/post/tullisaaren-lahoavasta-talosta-elava-aino-ackte-museo/

Onneksi nyt on päätetty, että Huvila kunnostetaan yleiseen käyttöön, vaikka toteutus ei oikein tunnu etenevän... Toivottavasti paikassa joskus aukeaa mm. kahvila, sillä sieltä on upea näköala kohti merta ja Herttoniemen rantaa. 

Huvilan luota lähtiessämme minulla ei ollut enää mitään käsitystä siitä minne päätyisimme. Suunnitelma oli löytää paikka lepäilyyn, auringonottoon ja ehkä uintiin, vaikka tiesimme, että merivesi ei vielä ollut kovin lämmintä. Jonssilla oli jonkinlainen käsitys mistä sellaisen paikan voisi Tullisaaresta löytää. Hän myös tiesi, että Palma de Pyy ravintola aukeaisi vasta kolmelta ja sinne halusimme mennä syömään päivällistä. Seurasin häntä, kun pyöräilimme kohti meren rantaa läpi puiston https://vihreatsylit.fi/tullisaaren-kartanopuisto/  ja päädyimme Tullisaaren rantaan. Tuntui kuin olisimme olleet salaisessa poukamassa, sillä lisäksemme paikalla oli vain muutama muu ihminen. Upea paikka ja juuri sitä, mitä olimme kaivanneet. Kiireetöntä oleilua, upeaa luontoa ja löytämisen riemua! 

Kellon lähestyessä kolmea keräsimme tavaramme raukeina ja siirryimme kohti ravintolaa. Jätimme pyörät Tullisaaren puolelle ja laskeuduimme rantaan, josta pääsi laituria pitkin Pyysaareen. Hyvä tunnelma nousi entisestään, kun näin kyltin: Helsingin työväen pursiseura https://htps.fi/. Nimi antoi minulle ennakko-oletuksen, että meitä vastassa olisi maanläheinen (tai tässä tapauksessa vedenläheinen) paikka, jossa voisi kulkea rentoutuneesti. Näin olikin! Itku meinasi päästä, kun ajattelin, että tällaisia paikkoja meillä Helsingissä ja Suomessa on. Paikkoja jonne kuka tahansa voi mennä ja jotka sijaitsevat aivan uskomattoman hienoilla paikoilla. Toisaalta itsekkäästi ajattelin myös, että ihanaa kuinka harva tästäkin paikasta tietää ja toivottavasti sinne ei koskaan tule mitään valtavaa ryntäystä.

Saapuessamme ravintola Palma de Pyyn terassille, juuri sen avauduttua, oli paikalla vasta muutama muu innokas joten saimme pöydän loistavalta paikalta (ei siellä kyllä huonoja paikkoja olekaan). Hienosta nimestään huolimatta ravintola on sympaattinen vanha puutalo ja tarkemmin sen historiasta voit lukea täältä https://htps.fi/ravintola-pyysaari/palma-de-pyyn-historia/ Minä nautin siellä lasillisen valkoviiniä ja katkarapuvoileivän. 

Päivä alkoi kääntyä illaksi ja vaikka paikkaan olisi ollut ihana jääda, niin päätimme lähteä kohti Kurvia. Takaisinpäin pyöräillessä löysimme paremman reitin, ajelimme puiston, metsän ja rannan kautta kohti Herttoniemeä. Aloimme jo suunnitella seuraavaa retkeä, sillä päivä oli täyttänyt kaikki odotuksemme. Molemmilla oli omat juhannussuunnitelmat, mutta sovimme, että sitä seuraavalla viikolla teemme retken johonkin Helsingin lähisaarista. Siitä lisää seuraavassa postauksessani. 

Kohti ulappaa

 

Jonnekin oli päästävä telttailemaan. Molemmille oli selvää, että on päästävä veden äärelle yöpymään. Mahdollisuuksia oli varmaan enemmänkin, mutta me hahmotimme niistä kolme: Pihlajasaari, Kaunissaari ja Isosaari. Isosaaren telttailulle varattu kenttä ei kuulostanut kovin villiltä ja luonnon läheiseltä. Pihlajasaari houkutteli ja se oli niin lähellä, että päätimme tehdä sinne ensin tiedusteluretken. Aamulla 24.6 lähtö Kurvista fillareilla kohti Merisatamaa. Rantaa pitkin, Kauppatorin kautta. Täydellinen ajoitus veneen tuloon joten saimme hyvät paikat. Lyhyt venematka, pieni kävely saaren toiselle puolelle nähdäksemme ulapan ja voilà:

Näkymä veti aika hiljaseksi. Ihan kuin ulkomailla...vaikkakin oltiinkin Helsingissä. Jonssi ei ollut käynyt Pihlajasaaressa koskaan. Minä muutaman kerran, viimeksi ainakin kymmenen vuotta sitten. Tällaista näkymää en muistanut. Olimme niin aikaisin liikkeellä, että paikalla oli vain muutamia ihmisiä meidän lisäksemme. Suurin osa oli veneellä tulleista olivat jääneet hiekkarannoille.

We wanted badly to go for a swim. It started to be very hot so we were looking for a place from where we could safely go into the water. That was kind of hard, we found only one pier from the rocks near the sauna. I wonder why there isn’t any other spots. I personally prefer a rocky beach to a sand one. I hope they will build more of them to the island.

No mutta! Tästä pienestä marmatuksesta viis, sillä meillä oli laiturin äärellä kaikki paremmin kuin hyvin. 

Voiko tällaiseen makoiluun koskaan kyllästyä? Tavallaan ei, mutta useiden pulahteluiden ja tirsojen jälkeen pääimme lähteä tutkimaan saaren muita alueita. Tavoitteenammae oli löytää telttailualue. Kunnioitimme nakuilualuetta joten emme käyneet siellä. Muut kolkat kiersimme. Aaltosauna oli komea! Sen ja ulapan puolella olevaa puulämmitteisen saunan voi varata täältä: 

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu/lisatietoa-ulkoilusta/saunat/pihlajasaari  

Löysimme telttailualueen ja se oli ihan sympaattinen. Siellä oli telttoja pystyssä vaikka oli keskiviikko. Nettisivujen mukaan telttailu on sallittua vain viikonloppuisin. Hyvä, jos se on käytännössä mahdollista muulloinkin tai ehkä telttakunnat olivat vain päivätelttailemassa. Meillä oli tavoitteena hieman yksityisempi telttailupaikka, joten emme ihan vakuuttuneet paikasta. Siirryimme kiertotietä, puskien kautta, uhkailevasti käyttäytyvän valkoposkihanhen takia kohti hiekkarantoja. Kaivoin kassistani aarteet.

Slutligen hade jag en möjlighet att testa luftmadrasser som jag köpte från Sandvikens loppis åtminstone15 år sedan! De fungerade bra! Fantastiska kvalitet! bara 70 år gamla…

Kelluskelun jälkeen kävimme vielä syömässä lounaan Pihlajasaaren ravintolassa. Ihana huvila ja terassi. Sitten veneellä takaisin mantereelle. Päivän kruunasi vielä se, että jäätelöä oli pakko saada, mutta jonot... löysimme kuitenkin pienen myyntikärryn josta pääsimme nappaamaan ensimmäisinä jäätelöt ja meidän jälkeemme paikalle kerääntyi suuri määrä ihmisiä. Mikä MÄIHÄ! siitä se idea sitten alkoi muodustumaan...

 Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Keskiviikkoiltana, Pihlajasaarireissun jälkeen. Istuin ihanan uupuneena nojatuolissani, kun messenger kilahti. Siellä oli viesti Jonssilta: lähdetään Kaunissaaren huomenna! No eihän siihen voinut vastata muuten kuin: lähdetään!

Tavarat jo illalla kasaan, koska halusimme ehtiä ensimmäiseen veneen lähtöön Vuosaaren Kalkkihiekantorilta.    

 

Kävelimme Vuosaaren metroasemalta ja olimme ajoissa paikalla satamassa. Helle oli jo aikamoinen. Sääennusteiden mukaan varustus oli niin kevyt kuin mahdollista. En muistaakseni ottanut edes takkia mukaan.

Lipun osto laivaan oli iloinen tapahtuma, kiitos edellämme olleiden nuorten jotka sanoivat ääneen sanan opiskelija-alennus. Minä en olisi tajunnut käyttää opiskelija-asemaani tähän! Kympillä meno-paluu Kaunissaareen, se on halpaa. Pääsimme loistavalle paikalle kannelle istumaan. Laivan kahvila oli toiminnassa, joten aamukahvien haku ja sitten alkoi maisemista nautiskelu.

Rantauduimme, kävimme maksamassa telttailumaksun. Seurasimme muiden touhuja ja heitä matkien nappasimme käyttöömme kottikärryt, jotta tavaroiden kuljettaminen sujuisi kevyemmin. Karttaa tutkien lähdimme saaren toiselle puolelle. Matka ei ollut ihan lyhyt. 

Kaunissaarella olevat vakioteltat vaikuttivat hiljaisilta (jotkut telttailijoista ovat telttaileet paikassa jopa vuosikymmeniä)  ja muutamia telttailijoita löytyi ulapan puolisen hiekkarannan läheisyydestä. Me halusimme syrjemmälle joten jatkoimme rannan suuntaisesti länteen päin. Minuun iski intuitio ja lähdin seuraamaan pientä polkua kohti kallioista rantaa. Läpi ryteikön ja vähän parkour toimintaa ja löysin tämän paikan: 

Rynnin takaisin polulle hakemaan Jonssin ja toivoin, että hänkin innostuisi paikasta. 

Jep. Joten ei muuta kuin telttaa pystyttämään ja sillehän löytyikin oikein mukava, tuulelta suojassa oleva paikka.

                                    

Tästä eteenpäin saarella olo sisälsi oleilua, ihmettelyä, huokailua, syömistä, kävelyä. Ainoa tavoitteemme päivälle oli nähdä auringinlasku ja sitä varten siirryimme toiselle puolelle saarta. Joimme punaviiniä ja kuuntelimme tilanteeseen sopivia musiikkikappaleita mm. otsikossa mainitsemani Lasse Mårtensonin biisin sekä tämän hienon Anki Lindqvistin Ne kesäyöt kappaleen.

 Kaunissaari osa 2

Auringon painuttua piiloon palasimme majapaikkaamme. Ilma oli edelleen miellyttävän lämmin ja vaikka sankassa kuusimetsässä matkamme varrella oli enemmän hyttysiä kuin mantereella koko kesänä, niin telttamme ympäristössä kallioalueella niitä ei ollut. Siksi tein päätöksen nukkua kalliolla paljaan taivaan alla.

Hieno kokemus. Aamunäkymä oli tämä:

We had a late morning, some breakfast and then we decided to go to the other side of the island for a swim. Again there was the same problem as it was in Pihlajasaari that there wasn't any piers on the rocky side of the island. First we went to the beach that was near the main pier, a sandy beach. Again the feeling was unrealistic, the scenery looked so amazing that you get the sensation of being abroad. Like on my friend commented about this video "The Sardinia of Finland”’

After swimming in the beach we wanted to check the place where the sauna was. Unfortunately, because of the corona sauna wasn't open. We knew that already but we were after a pier...again. But it just so much nicer to dive straight from the steps into the deep water! 

Seuraavaksi suuntasimme Kaunissaaren ravintolaan. Kaunis vanha talo, jonka pihalla oli mukavia aurinkotuoleja. Auringon paistetta, ruokaa ja raikasta juotavaa. Mitäpä muuta sitä ihminen tarvitsee. 

https://www.kaunissaarenravintola.fi/

Meillä oli ollut täydellinen vierailu saarella. Päätimme kävellä saaren itäpuolen kautta telttapaikalle. Matkalla näimme venesataman joka oli oma paratiisinsa sekin. Lisää huokailua ja ihmettelyä. Vähitellen pakkailimme tavaramme ja sirryimme päälaiturin viereen odottelemaan veneen saapumista ja kotiinpaluuta.

Rannalla oli vielä aikaa riimitellä Mäihämatkat sloganeita. Olimme kahden päivän aikana visioineet urbaanin matkatoimiston jonka tavoitteena olisi järjestää Helsingissä asuville luonto- ja elämysmatkoja pienellä budjetilla. 

Stressi painaa!

Ei hätää!

Mäihämatkat pelastaa:

fillarit alle ja pieni hetki,

niin helposti järjestyy elämysretki.

Aina ei tarvita Australiaa,

kun arki alkaa ahdistaa.

Båtresan tillbaka till Sörnäs. Vi tittade varandra när tiden kom att säga adjö i Kurvi. Känslan var så ovanliga. Vi var i Fagerö bara ett och halv dagar och det verkade att vi hade varit där åtminstone en vecka. Vi erfor oss så tom. Friska luft, utsikt över havet, svanar, utmärkt solnedgång. Allting var så perfekt. Mäihämatkat faktisk hände. Där var inget krav att göra ingenting. Märkliga. 

Tack så mycket Fagerö! Vi vill komma igen!

Vi vill komma igen.

 Att vara ensam

Den här är min sista postning. Kanske...

Jag började skriva bloggen för att jag måste göra den som än övning till skolan. Att skriva hit har varit ganska rolig och krävande därför att jag måste också skriva nånting på svenska och engelska, att få träning på dem. 

Jag skrev i min första postning att jag har rest långa resor ensam med min motorcykel. Ibland, speciellt på nätter det kan känns ganska ensam och också då, när du kommer nånstans var finns ett skönt landskap. Det skulle vara mysig att dela erfarenheten.

Men oftast jag tycker att resa ensam är okej. Då kan jag bestämma vad vill ja se och när och om jag vill stoppa eller inte. Jag vill att åkning är mera betydelsefull än den där destinationen vart ska jag gå. Det glömmer jag ibland. 

Det är inte bra om jag tvingar mig, då är det vanligen negativa tänker som kommer och det är inte nyttig. Jag försöker lita om att om jag har en lätt inställning när jag reser (med motorcykel eller vad som helst eller är det nånting jag måste göra) då på nåt sätt allt fungerar bra. Till sluten... Så jag tror på det, som nån har sagt att färdas är livet eller livet är en färd.

Det är tid för en lång resa,

en färd till ett annat land,

ett land som finns i vårt inre,

osynligt och utan band.

Där är ljuset ett sätt att leva,

ett smycke är mörkret där,

och det största berget man har att bestiga,

är att lämna sin egen värld.

Det är tid för en lång resa

för ett möte med han som är.

– Bo Setterlind –

https://sverigesradio.se/avsnitt/1423583

So, it is okay for me to travel alone, but of course I admit that when you find someone who is easy to travel with, then it's a great pleasure. Someone who shares the same curiosity and doesn’t settle for easy tourist attractions, main roads and super malls. Loves everything old, enjoys good food and wine and is always ready to check an interesting looking flea market or swap meetings. 

And when it comes to nature then I hope that my travelling companion shares the same respect of its holiness. In that I mean it is more than better to be silent. That’s what happened in Kaunissaari with Jonssi. There was no need necessarily to say anything when we were sitting on the rocks and watching towards the horizon.

Tein kesällä muutaman pienen reissun ilman matkaseuraa. Ikimuistoisin oli Kivinokkaan, kun sattumalta sain ystävältäni mahdollisuuden viettää siellä yön yksin hänen mökissään. Oli jo elokuu ja edelleen käsittämättömän lämmintä.

Rannalla oli vain muutama muu lisäkseni. Vesi oli edelleen uskomattoman lämmintä. Lämmön hiipuessa ja hämärän lähestyessä siirryin mökkiin. En enää edes muista mitä siellä tein vain teinkö mitään, olin vaan. Kuuntelin radiota ja kirjoitin jotakin vieraskirjaan. Valmistelin yöpymistä ja mietin olisivatko lisäpeitot tarpeen. 

Sitten sain idean, että haluan nähdä auringonnousun ja jos meri olisi tyyni, niin haluaisin pulahtaa siihen. Googletin milloin aurinko nousi ja laitoin kellon soimaan vartin yli viideksi. Nukuin todella huonosti, koska yksinolo kuitenkin jännitti. Suurin syy oli ovi jota ei saanut sisältä käsin kunnolla lukkoon. Virittelin ennen nukkumaan menoa ansoja mahdolliselle tunkeilijalle... 

Herääminen oli helppoa, kun näin heti, että on tulossa upea päivä, mutta tiesin, että meri ei pysy täysin tyynenä kauaa. Kiirehdin rantaan ja näky oli tämä: 

Jälleen kerran oli itku lähellä siitä liikutuksesta, että sain kokea tuollaisia maisemia lähellä kotiani. Ja rauhassa omaan tahtiini kenenkään häiritsemättä. Tosin sitten, kun laskeuduin veteen, niin kaveri olisi ollut tarpeen sillä olisi ollut täydellistä tehdä pidempi uintireissu. Siihen en yksin uskaltautunut vaan uinti jäi pieneksi pyrähdykseksi. Tumma vesi, hiljaisuus ja ajatus kaikista niistä jättihauista jotka lymyilivät läheisissä ruovikoissa...

http://kivinokka.fi/visitkivinokka/

Olen usein sanonut, että ollessani äärettömän kauniiden maisemien äärellä, voin kuvitella miltä Stendhalin syndrooma eli Firenzen tauti saattaa tuntua. Tämänkin Kivinokka maiseman ääreltä oli älyttömän vaikea poistua, koska tunsin haikeutta ja surua. Osaksi se varmasti johtui kesän lähestyvästä lopusta. Oli todella armollista, että saimme kevään epävarmuuden ja sisällä olemisen jälkeen kokea niin kauniin kevään, kesän ja syksyn kuin ne vuonna 2020 olivat. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Stendhalin_syndrooma